ENSIKERTALAISENA ANNEN MATKASSA MAMBURAOSSA
| Pienet nuotiot palavat katujen reunuksilla. Jätteiden keruuta ei ole, joten siinä palavat päivällä kertyneet roskat. Yritän suojella itseni savulta ja saasteilta, kun kuljemme pimeässä nuotioiden ohi matkallamme pastoriperheen majalle. On illallisen aika. Pöytään on katettu riisiä, vähän papuja, paistettua makeaa perunaa (sweet potatoes) ja banaaneja. Nämä herkut on varattu meitä varten. Itse he syövät vain riisiä ja kalaa, silloin kun sitä on, tai jos vierailta jää jotain tähteeksi. |
  |
|
Maj-Lis
|
 |
Koimme
jotain aivan toista iltapäivällä, kun olimme vierailulla
mangyan-kylässä kaupungin ulkopuolella. Ajoimme sinne kolmipyöräisellä
paikallisella kulkuneuvolla, moottoririksalla, joka oli täyteen
kuormitettu. Kyytiin oli ahtautunut kuusi ihmistä ja sekaan oli
tungettu ruoka-annokset noin 50 henkilölle. |
| En
tahtonut uskoa silmiäni, kun saavuimme vuoristoheimon luo eristettyyn,
etäällä muista olevaan kyläpahaseen. Majat olivat vain 2x2 metrin
suuruisia lavoja, jotka könöttivät tukikeppien päällä. Katto oli tehty
oljista ja seinät jotenkuten kyhätty ruohosta, jos siitäkään.
Seisomatilaa ei katon alle jäänyt. Tässä tilassa asuu koko perhe,
vanhemmat ja 5-10 lasta. |
 |
Ei voi olla totta, että vielä tänäänkin tuhannet ja taas tuhannet mangyan-heimolaiset asuvat näin alkeellisesti, eristettyinä vuorilla. He ovat lukutaidottomia, vailla keittotaitoja ja vailla peseytymismahdollisuutta. He eivät tunne edes kampaa tai hammasharjaa. Heidän yllään on lahjoitetut vaaterievut. Mangyat eivät juuri pese vaatteitaan. Riepua pidetään niin kauan kuin se kestää. Tuntui kuin olisin joutunut keskelle pahaa unta.
Kuulin nimeäni huudettavan: ”Maj-Lis, tule kertomaan näille "rannerenkaasta." Se oli vaatimaton eriväristen helmien kokoelma, jonka olin tuonut mukanani. Sen avulla kerroin evankeliumin sanoman yksinkertaisella tavalla. Tämän mangyan-kylän asukkaat olivat kokoontuneet ison, rikkinäisen katoksen alle kuuntelemaan, mitä meillä oli sanottavana. Katselin näitä ihmispoloisia ja tiesin, että Jumala rakastaa heitä.
Kylässä oli vain nuoria ja lapsia - ymmärsin, että kuolleisuus oli suuri. Näin koko kylässä vain yhden sairaan vanhuksen, joka tuskin pääsi liikkumaan keppiinsä nojautuen. Rukoilimme hänen puolestaan. Hänen säärissään oli enää vain ohut kalvo peittämässä sääriluuta. Sydämeni itki katsoessani tätä kurjuutta.
Jumala on siunannut länsimaita yltäkylläisesti, paljon enemmän kuin osaamme ymmärtää ja arvostaa. Meillä on kaikkea runsaasti, mutta näillä ihmisillä ei ole mitään. Toimme heille päivän ruoka-annoksen, mutta se auttoi vain yhden päivän yli. Kuka auttaisi seuraavana päivänä?
Terveisiä Filippiineiltä
Maj-Lis
|
