UUTISIA
Hei, ystävä!
Tässä Sinulle jälleen viimeisimpiä kuulumisia matkoiltani.
MARRAS- JA JOULUKUUN UUTISIA FILIPPIINEILTÄ
Mikä lie syynä, mutta joka kerta Filippiinien lähetysmatkani on erilainen, eikä tämäkään reissu ollut poikkeus. Kohokohta tietenkin oli tutustuminen valmiiseen koulurakennukseen ja sen vihkiminen virallisesti käyttöön. Oli upeata nähdä koulu valmiina, sillä olin tutustunut vain rakennusurakan alkuvaiheeseen enkä ole erityisen taitava lukemaan arkkitehtipiirustuksia. Aikoinaan kylläkin kuvitin Australiassa rakennusten pohjapiirustuksia myyntiä ajatellen, eli miltä rakennus näyttäisi valmiina puutarhoineen kaikkineen, mutta kyseessä oli vain maalaus. Miltä koulurakennuksemme todella näyttäisi valmiina omalla tontillaan, oli minulle täysi mysteeri”¦ Upea, todella upea on Hosea-pääkoulumme! Tunsin itseni hyttyseksi sen rinnalla. Pastori Soniotanauratti huomautukseni, että miten siitä nyt näin iso lipsahti. Kaikki oli tehty briljantisti viimeisen päälle ja hyvin, olihan meillä taitava rakennusmestari asialla. Kaupungin rakennustarkastaja vieraili rakennuksella päivittäin valvomassa työn edistymistä sääntöjen mukaisesti. Koulu on myös kestänyt neitsyttestinsä - muutaman taifuunin - uljaasti. Rakennuksen ympäriltä puuttuu tosin vielä kiviaita, koska siihen ei ole ollut varoja. Sen verran huomiota koulu on herättänyt, että sen eteen on sijoitettu kaksi näkyvää varoituskylttiä: "Slow down!" (Hidastakaa!), sillä ennen näitä kylttejä paikallisetkolmipyöräajoneuvot törmäilivät toisiinsa, kun kuljettajat erehtyivät tuijottelemaan rakennusta. Eikä ainoastaan pikku kulkuneuvoja hämmennä "mausoleumimme", vaan isommatkin erehtyvät kummastelemaan rakennelmaamme.
Filippiinien presidentti vieraili Mamburaon kaupungissa ja, yllätys yllätys, hänen seurueensa pysähtyi koulumme luo ihmettelemään, mikä onkaan tämä rakennus, joka erottuu kaikista muista ("Äidin rakkaudella" voin sanoa, että se on kaupungin komein!) Ja niin pastori Sonio oli kertonut koulustamme presidentille. Tuskin tämäkään tapahtuma oli pelkää sattumaa.
|
|
Aamuvoimistelu koululla |
Kuvernoori Josephine Ramirer Sato |
Mindoron saaren kuvernöörikin, Josephine ”Nene” Ramirer Sato, lähetti meille kutsun tapaamiseen. Kuvernöörin asuntoonoli valmistettu illallinen seuruettani varten, johon kuului pastori Sonio, koulumme johtajaopettaja Nena Sonio ja pääopettaja Methusela sekä luonnollisesti Kristina Kuvaja, joka oli retkellä mukana. Sain tutustua myös maakunnan toiseen johtohenkilöön. Kuvernööri osoittautui ihmiseksi, jonka kanssa oli helppo kommunikoida. Ehkäpä siksi, että hän on nainen, löysimme heti yhteisiä kiinnostuksenaiheita. Kuvernööri lupautui auttamaan Hosean työtä kaikessa, missä se vain on mahdollista, ja ehdotti jopa kristillisen koulun perustamista mangyan-heimoille, yhteiskunnan pohjalla oleville. Haasteena tämä kiinnostaisi - eihän se muusta ole kiinni, kuin "Isän sijoitusyhtiöstä"ja sen suunnitelmista!
Koulumme perustamispäivän juhla oli superhyvä, kiitos oppilaille, opettajille ja kaikille puuhahenkilöille, jotka olivat koonneet ohjelman lyhyellä varoitusajalla. Meitä oli koolla peräti tuhat. Katselin joukkoa, joka kokoontui kaupungin aukiolle, tuumien, että ensi vuonna joukko taas kasvaa - mihin ihmeeseen me sitten mahdumme?Opettajamme Methusela Sonio muistutti profetiasta, jonka olin antanut koulusta vuonna 2006, kun aloitimme 20-30 oppilaalla: "Oppilaita tulee olemaan Mamburaossa yli 300." Tällainen luku tuntui silloin utopialta. Filippiineillä toki riittää lapsia, mutta silloiset tilat olivat minimaalisen pienet, samoin budjettimme, ja oli myös vaikea saada ensimmäisiä köyhistä oloista tulevien lasten huoltajia uskomaan, että koulu todella on ilmainen. He epäilivät "juonta", jossa lasku lähetetään heille jälkeenpäin.
Pääkoulussamme Mamburaossa on nyt 314 oppilasta ja Aroman kylän koulussamme 100. Filippiineillä ja Tongalla on yhteensä 650 Hosea-koulukasta, ja lähestymme hurjaa vauhtia 1000:n oppilaan määrää. Ymmärrän nyt myös paremmin, miksi oppilaiden vanhemmat haluavat, että esikoulumme jatkoksi saataisiin alakoululuokkia. Opettajamme kertoivat minulle käyttävänsä opetuksessaan ykkös-, kakkos- ja kolmosluokkien kirjoja, ja siksi koulukkaamme turhautuvat astuessaan valtion koulusysteemin ykkösluokalle. Alakoulun perustamishanke törmää jälleen samoihin ongelmiin kuin muidenkin päätähuimaavien projektien suunnittelu: varat on hankittava polvitiellä "Taivaspankista".
UUDET KOULUMME
|
|
Koulurakennus valmiina
|
Koulun virallinen vihkiminen
|
Koulukkaat Sablayan ja Santa Cruzin kaupungeista olivat ensi kertaa mukana juhlissa. Näidenkin
koulujen oppilasmäärä kasvaa tulevana vuonna. Vierailimme myös näissä kouluissamme ja
Sablayanin slummialueella. Sablayanin kaupunginjohtaja halusi tavata meidät. Hän oli järjestänyt ilmaisen bussikuljetuksen lapsille ja vanhemmille Mamburaon kaupunkiin juhliimme, mistä olen suuresti kiitollinen. Ilman tätä kuljetusta matka Mamburaoon olisi jäänyt vain haaveeksi monille lapsille.
Tapasin myös filippiiniläisen pastorin, johon olin tutustunut vuonna 2006. Kun hän kuuli, että meillä on oma koulukirjahanke, hän kertoi tietävänsä hyvät markkinointikanavat, koska toimii vastaavassa työssä Filippiineillä. Olen tutkinut koulukirjoja, ja opettaja Tytti Taipale suunnittelee niiden perusteella meille oman opetusmateriaalin. Ilmeisesti joudun kuvituspuuhiin niiden osalta, sillä oppikirjojen kuvitus on ollut leipätyöni”¦ Herra tiesi tuonkin jo edeltä.
Toki oli kiva tavata myös Kristina Kuvaja, joka tuli Suomesta Filippiineille meitä auttamaan. Kristinan sosiaalialan koulutus on suuri apu köyhissä olosuhteissa asuville perheille, joiden perhesuhteet ovat usein rikkinäisiä. Kristinan sukunimi tosin herätti alussa hilpeyttä, ja kesti hetken, ennen kuin tajusimme miksi: tagalogin kielellä nimi merkitsee krokotiilia. Miss Krokotiili näytti kuitenkin kaikkea muuta kuin purevalta petoeläimeltä. Kristina hoiteli ammattitaidolla lasten ja aikuisten suhteita, sillä hänellä on luontainen taipumus tuntea, missä mennään ja mistä löytää avaimet solmuun menneissä ihmissuhteissa.
Tällä kertaa jätimme Palawanin saaren väliin, koska se ei mahtunut aikatauluumme. Ilmat olivat
siedettävän mukavat, lukuun ottamatta päivää, jona auringossa mittasimme +50 (siihen päättyivät mittarin lukemat) ja jona toimin hidastetuilla liikkeillä kuumuuden tähden. Kaikkien paikallisten hämmennykseksi Kristina istui ulkona ottamassa aurinkoa vakuuttaen, ettei hän palaa Suomeen kalpeana. Minun mielestäni auringon paahde sopi ennemminkin grillaamiseen.
Tuumin, että tällainen sää keittää jotakin myrskyä, ja näin kävikin heti sen jälkeen, kun Kristina palasi Suomeen ja minä nousin Australian koneeseen. Taifuuni iski seuraavana päivänä, ja sen iskulistoilla oli muun muassa Palawanin saari. Jos olisimme ottaneet Palawanin mukaan kierrokselle, kuten edellisellä kerralla, olisimme joutuneet suoraan todelliseen suden suuhun, sillä tuulen nopeus oli 210 m/s. Olimme todella siunattuja, kun vältimme taifuunisateet, sillä matkustaminen oli muutenkin hankalaa edellisten taifuunien jäljiltä. Tulvat olivat pyyhkineet monin paikoin tiet onnettomaan kuntoon: joko vain osa tiestä oli jäljellä, tai sitten sitä ei ollut ollenkaan. En usko, että minkäänlainen tie pystyy taistelemaan massiivisia luonnonvoimia vastaan Filippiinien olosuhteissa.
Kiitos teille, ystävät, tuestanne tässä työssä. Filippiiniläiset arvostavat työtämme ja toivat sen esille monta kertaa. He ovat niin kiitollisia siitä, että jotkut vapaaehtoisesti auttavat heitä heidän ahdingossaan. Monet äidit itkien pyysivät lähettämään rakkaat kiitokset kaikille niille, jotka ovat tehneet tällaisen työn mahdolliseksi. He ymmärtävät kyllä, ettei työn takana ole vain yksi henkilö vaan lukematon määrä muitakin. Itse olen vain firman kaukokiitäjä, joka toimittaa paketit perille ja ohjaa ne oikeaan osoitteeseen. Olemme yksi niistä harvoista järjestöistä, joiden toiminnassa lahjoitukset ohjautuvat oikeasti siihen tarkoitukseen, mihin ne on annettu. Uskon, että tämän tähden Herran siunaus lepää yllämme. Jumalan silmä näkee kaiken. Usko on meille todellisuutta, ei pelkkä pahvikuva seinällä.
Siunaten,
Anne Miettinen
|
|
|
Neuvottelu alue johtajan kanssa
|
Kristina rukouspalvelussa |
KRISTINA KUVAJAN MATKAKERTOMUS
Vuosi ehti vierähtää edellisestä
Filippiinien matkasta, enkä voinut aavistaakaan vielä lentokoneessa,
mitä ehtisi tapahtua ennen koneen laskeutumista Manilaan. Odottelin Hong
Kongissa Manilan lentoa, kun satuin nukahtamaan. Näin unessa, kuinka
kaksi hyvin pitkää hahmoa tuli luokseni. He puhuivat keskenään selvää
suomea sanoen: "Tuossa hän nyt nukkuu." Sanoissa oli huolehtivainen
sävy. Välittömästi avasin silmäni, mutta en nähnyt ketään. Ymmärsin,
että tässä oli nyt vieraillut kaksi enkeliä, joita olin pyytänyt avuksi
matkalleni. Ennen reissua olin pyytänyt Herralta, että jossain vaiheessa
matkaa saisin ihan oikeasti nähdä sen enkelin, joka kulkee mukanani.
Hämmästyin, kun enkeleitä olikin peräti kaksi!
Manilassa tapasin
Annen ja pari Hosea-koulun opettajaa, jotka olivat vastassa. Toki tiesin
jo edelliseltä matkalta, mitä odottaa, mutta ymmärsin myös, että Herran
tiet voivat olla täynnä yllätyksiä. Tällä kertaa olimme vain Mindoron
saarella ja pääasiassa Mamburaon kaupungissa. Odottelin kovasti muutamaa
asiaa, joista yksi oli uuden koulun näkeminen valmiina. Kuten viimeksi,
vastaanotto oli mitä lämpimin. Sain palata ihmisten pariin, joiden
rakkaus viime kerralla oli murtanut sydämeni. Tutut ja rakkaat Herran
omat olivat vastassa, ja vaihdoimme pikakuulumiset. Manilassa oli vain
pakollinen yöpyminen ennen matkan jatkoa eteenpäin Mindoron saarelle.
Heti
saapumispäivän iltana oli jo ensimmäinen kokous uudessa
koulurakennuksessa. Kun saavuimme paikalle, hämmästelin rakennusta: se
oli juuri sellainen kuin olin nähnyt vuosia sitten unessa. Unen
näkemisen aikaan en tiennyt, minkä rakennuksen edustalla seisoin.
Rakennus oli uusi, hyvin rakennettu ja siisti. Kun menin sisälle, näin
kaksi aasialaista naista, ja sitten näin myös Annen ilmestyvän myös
paikalle. Unessa ehdin silmäillä rakennusta sisältäpäin todeten, että
onpa tämä huolellisesti rakennettu. Ja nyt seisoin siis tuon unessa
nähdyn rakennuksen edustalla ihmetellen, miten tämä voi olla sama
rakennus kuin unessa! Olin sanaton. Kiertelimme sisätiloissa, kuten
unessakin olin kierrellyt, ja jopa seinien värit, lattiat ja monet
yksityiskohdat täsmäsivät tarkasti. Unessa en tiennyt olevani
Filippiineillä tai että kyseessä oli koulurakennus, mutta kun näin
kaiken elävänä edessäni, ymmärsin, mihin maahan uni sijoittui. Herra
tiesi jo monia vuosia sitten, että tällainen rakennus valmistuu. Se oli
Hänen tahtonsa ja suunnitelmansa tuleville vuosille.
Vuosia
sitten kävin Annen kokouksissa kuulijana, mutta emme tunteneet toisiamme
henkilökohtaisesti, enkä tiennyt, että tekisimme yhteistyötä
tulevaisuudessa. Herra on kuitenkin suunnitellut jokaisen tulevaisuuden
edeltä ja näytti osan siitä unen kautta. Nyt oli aika unen toteutua
kirjaimellisesti.
Sain iloita myös koulurakennuksen virallisesta vihkimisestä käyttöön. Päivä oli historiallinen.
Ajattelen sen olevan yksi merkittävimmistä tapahtumista kaikille Hosean työn tukijoille. Mikä ilon ja kiitoksen päivä!
Rakkain terveisin,
Kristina Kuvaja
|
Sablayanin Hosea koulussa |
|